Jokin aika sitten eräs henkilö, joka on ollut kirkon jäsen jo monta vuotta, kysyi minulta: ”Mihin minä tarvitsen Jeesusta Kristusta?”. Pidän käskyt; olen hyvä ihminen. Miksi tarvitsen Vapahtajaa?” Täytyy sanoa, että tämän jäsenen kyvyttömyys ymmärtää tätä oppimme perustavinta osaa, tätä pelastussuunnitelman perustavaa laatua olevaa elementtiä, vei minulta hengen.
”No, aluksi”, vastasin, ”on tämä pieni asia kuolemasta. Oletan, ettet halua kuolemasi olevan lopullinen tilasi, ja ilman Jeesusta Kristusta ei olisi ylösnousemusta.”
Puhuin muista asioista, kuten siitä, että parhaimmillakin ihmisillä on tarve saada anteeksiantamus ja puhdistus, jotka ovat mahdollisia vain Vapahtajan sovittavan armon kautta.
Toisella tasolla kysymys voisi kuitenkin kuulua: ”Eikö Jumala voi tehdä, mitä haluaa, ja pelastaa meidät vain siksi, että hän rakastaa meitä, ilman että tarvitsemme Vapahtajaa”? Näin muotoiltuna aika monet ihmiset nykymaailmassa jakaisivat tämän kysymyksen. He uskovat Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen olemassaoloon, mutta olettavat, että koska Jumala rakastaa meitä, sillä ei ole niin väliä, mitä me teemme tai emme tee; Hän vain huolehtii asioista.
Tällä filosofialla on muinaiset juuret. Esimerkiksi Nehor ”todisti kansalle, että koko ihmiskunta pelastuisi viimeisenä päivänä ja että heidän ei tarvitsisi pelätä eikä vapista, vaan he voisivat nostaa päänsä ylös ja iloita, sillä Herra oli luonut kaikki ihmiset ja myös lunastanut kaikki ihmiset, ja lopulta kaikilla ihmisillä tulisi olla iankaikkinen elämä” (Alma 1:4).
Tunnistat Nehorin opissa kaikuja lähestymistavasta pelastukseen, jonka esitti Lucifer, ”aamun poika”, joka on varmasti kaikkien aikojen traagisimmista traagisista hahmoista traagisin (Jesaja 14:12; ks. myös Oppi ja Liitot 76:25-27). Kuten Jumala kerran selitti, Lucifer ”on sama, joka oli alusta asti, ja hän tuli minun eteeni ja sanoi: – Katso, tässä olen minä, lähetä minut, minä olen sinun poikasi, ja minä lunastan koko ihmiskunnan, että yksi sielu … katoaa, ja totisesti minä teen sen; siksi anna minulle kunniaasi”.
”Mutta katso, minun rakas Poikani, joka alusta asti oli minun rakkaani ja valittuni, sanoi minulle: Isä, tapahtukoon sinun tahtosi, ja kunnia olkoon sinun iankaikkisesti.” (Moos. 4:1-2)
Kyse ei ollut vain siitä, että Jeesus olisi tukenut Isän suunnitelmaa ja että Lucifer olisi ehdottanut siihen pientä muutosta. Luciferin ehdotus olisi tuhonnut suunnitelman poistamalla mahdollisuutemme toimia itsenäisesti. Luciferin suunnitelma perustui pakottamiseen, mikä teki kaikista muista Jumalan pojista ja tyttäristä – meistä kaikista – pohjimmiltaan hänen sätkynukkejaan. Kuten Isä asian kiteyttää:
”Sentähden, koska Saatana kapinoi minua vastaan ja yritti tuhota ihmisen toimintakyvyn, jonka minä, Herra Jumala, olin hänelle antanut, ja myös sen, että minä antaisin hänelle oman voimani, annoin Ainosyntyiseni voimalla hänen kukistua;
”Ja hänestä tuli saatana, kyllä, perkele, kaikkien valheiden isä, eksyttämään ja sokeuttamaan ihmisiä ja viemään heitä vankeuteen tahtonsa mukaan, niin monta kuin eivät tahtoisi kuulla minun ääntäni.” (Moos. 4:3-4; korostus lisätty).
Sen sijaan Isän tavalla toimiminen tarjoaa meille olennaisen kuolevaisen kokemuksen. ”Kuolevaiskokemuksella” tarkoitan sitä, että valitsemme kurssimme, ”…katkerat, jotka osaavat arvostaa hyvää” (Moos. 6:55); että opimme, teemme parannuksen ja kasvamme, että meistä tulee olentoja, jotka kykenevät toimimaan omasta puolestamme sen sijaan, että meitä vain ”ohjataan” (2. Nefi 2:13); ja että viime kädessä voitamme pahan ja osoitamme haluavamme ja kykeneväisyyksemme elää taivaallista lakia.
Tämä edellyttää, että tiedämme omalta osaltamme, että meillä on tietämys hyvästä ja pahasta, ja että meillä on kyvykkyys ja tilaisuus tehdä valintamme näiden kahden välillä. Ja se edellyttää vastuullisuutta tehdyistä valinnoista – muuten ne eivät oikeastaan ole valintoja. Valinta puolestaan edellyttää lakia tai ennustettavia tuloksia. Meidän on voitava tietyllä toiminnalla tai valinnalla aiheuttaa tietty lopputulos tai tulos – ja päinvastaisella valinnalla luoda päinvastainen lopputulos. Jos teoilla ei ole kiinteitä seurauksia, emme voi kontrolloida lopputulosta, ja valinta on merkityksetöntä.